tiistai 20. maaliskuuta 2018

Vapaan kirjoittamisen ryhmän kuulumiset Tampereelta!

Tampereen Silta-Valmennuksessa alkoi helmikuun puolivälissä Vapaan kirjoittamisen ryhmä, jonka alkuperäinen idea oli harjoitella ja tuottaa eripituisia sekä erityylisiä tekstejä matalla kynnyksellä, pilke silmäkulmassa. Osallistujien toiveiden perusteella ryhmä on suuntautunut enemmän kielenhuollolliseen suuntaan, ja ryhmässä onkin käsitelty muun muassa yhdyssanojen, välimerkkien sekä erilaisten tekstityylien teoriaa, unohtamatta kuitenkaan kirjoitusharjoituksia.

Ryhmän osallistujat ovat olleet innostuneita ja aktiivisia, joten ryhmälle suunniteltu viiden viikon kesto saa jatkoa vähintään kahdella lisäkerralla. Seuraavilla kerroilla paneudumme ainakin vielä sijamuotojen sekä runomittojen maailmoihin.

Viime viikon ryhmässä lämmittelimme kirjoitusharjoituksella, jossa jokainen sai kirjoittaa omalle paperilleen haluamansa tarinan aloituksen. Tämän jälkeen paperi siirrettiin seuraavalle, joka jatkoi tarinaa muutaman minuutin ajan. Viimeiseksi paperi siirrettiin kolmannelle henkilölle, joka päätti tarinan haluamallaan tavalla. Lopputuloksena saimme kuulla mielettömän oivaltavia ja hauskoja tarinoita. Tässä kaksi esimerkkitarinaa:

Olipa kerran taksikuski, joka rakasti kahta taksia. Toinen oli hänen omansa, toinen syntisen kaunis tilataksi, jonka vetokoukku oli maalattu kimaltavalla kynsilakalla.
Taksikuski valvoi öisin ajatellen taksejaan, rakastettujaan, ja mietti voisiko mies koskaan rakastaa kahta autoa tasavertaisesti.
Taksikuski todettiin mielisairaaksi. Hän menetti taksilupansa ja joutui hullujenhuoneelle. Taksien rakastaminenhan on aivan järjetöntä, kuten kaikki tietävät.”

”Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kaupungilla liikkui vain yövartijat, poliisit ja pyromaanit. Nämä raukat joutuivat kokemaan pirunmoiset kelit. Kaupungin nurkilla, joka suunnassa, joka kaupungin osassa, maan jokaisessa kaupungissa ne seisovat kulmilla. Ne kadonneet sielut. Vailla eilistä ja huomista. Elämä lopun laidalla.”




Lisäksi teimme harjoituksen, jossa piti kirjoittaa tarina tai runo vain kuutta sanaa käyttäen. Alla muutama esimerkki syntyneistä teksteistä:


Hyppäs autoon ampui pulun ajoi pois.”

”Eläsin. Näin. Selvisin. Jätä kukkakimpun haudalleni.”





Vapaan kirjoittamisen ryhmässä on ollut rento, keskusteleva ilmapiiri, jossa oivalluksen hetkiä ovat kokeneet niin valmentajat kuin osallistujatkin. Ryhmään osallistujien lisäksi PONNU kiittää myös Silta-Valmennuksen digivalmentajaa Metti Löfbergiä, jonka kanssa yhteistyössä ryhmä on toteutettu.


Aurinkoista kevään odotusta Tampereelta!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

PONNU –perustaitovalmennukset ovat alkaneet!


 PONNU –hankkeen perustaitovalmennukset käynnistyivät helmikuussa vauhdikkaasti Invalidisäätiössä Helsingissä ja Silta-Valmennusyhdistyksessä Tampereella. Helsingissä ensimmäisten ryhmävalmennusten teemoja ovat olleet oma osaaminen/CV:n rakentaminen sekä digitaidot. Tampereella on aloitettu matematiikan ja vapaan kirjoittamisen ryhmillä. 

Ensimmäisen kuukauden aikana valmennuksiin on osallistunut jo noin 30 rohkeaa asiakasta, joiden palaute ryhmistä on ollut positiivista. Esimerkiksi digivalmennuksessa oman sähköpostitilin luominen ja käyttämään oppiminen on koettu hyödylliseksi. Matematiikkaryhmässä puolestaan numerotaitoja ollaan palauteltu mieliin mm. erittäin hauskoiksi todettujen tietokonepelien avulla.

Hankkeen ensimmäisissä ryhmäpiloteissa valmennusta on tarjottu ensisijaisesti kuntouttavassa työtoiminnassa oleville aikuisille, joiden tavoitteena on työtoimintajakson jälkeen siirtyä työelämään tai opiskelemaan. Noin kahden tunnin pituiset perustaitovalmennukset 1-2 kertaa viikossa tukevat tätä tavoitetta. Valmennukseen osallistutaan työtoimintapäivän aikana.

PONNU –hankkeen perustaitovalmennuksia toteutetaan Helsingissä ja Tampereella vuosien 2018 ja 2019 ajan. Lisätietoja valmennuksista ja hankkeesta: http://ponnu.valo-valmennus.fi/http://ponnu.valo-valmennus.fi/ sekä https://www.facebook.com/PONNU-hanke-148842649172805/.”


Valmiina ensimmäiseen digivalmennukseen Helsingin Pasilassa


Matikkapeli innosti oppimaan uutta